NUVIRE, päättynyt

 

 

Posion 4H- yhdistys on mukana NUVIRE- hankkeessa. Hankkeen toteutuksesta ja hallinnoinnista vastaa Suomen 4H-liitto.

 

Hankkeen tavoitteena on saada nuoret ja ikäihmiset kohtaamaan toisensa arkisten asioiden ääressä, kuten teknisten laitteiden käytön opastuksessa. Hankkeen avulla halutaan myös tukea ikäihmisten kotona pärjäämistä ja saada heidät viihtymään paremmin kotonaan sekä annetaan nuorille mahdollisuus työllistyä.

 

Posion 4H- yhdistys järjestää valmennuskursseja nuorille, joissa he saavat koulutusta pienissä piha- ja kotitöissä toimimiseen sekä teknisen opastuksen antamiseen ikäihmisille.

Valmennuskurssien aikataulu:

1. Tekninen neuvonta (syksy 2014, aikataulu ilm. myöhemmin) 

2. Pienet kotityöt. 1. osa Pienet pihatyöt toukokuu 2014, 2. osa Pienet kotiaputyöt alkusyksy 2014.

Pihatyöt -valmennuskurssilla perehdytään esimerkiksi marjapensaiden leikkuuseen sekä kukkien istutukseen ja hoitoon. Kotiaputyöt -valmennuskurssilla tutustutaan siivoustöihin, kuten imurointiin ja ikkunanpesuun sekä ruanlaittoon, puhutaan ikäihmisen avustamiseen liittyvistä asioista. Teknisen neuvonnan -valmennuskurssilla tutustutaan mm. digiboxin-, television- ja  tietoturvaohjelmien asentamiseen sekä muiden teknisten laitteiden, kuten kannettavien puhelimien käyttöön ja ongelmien ratkomiseen.

 

Hankkeen aikana toteutetaan myös erilaisia tiedotustapahtumia Posion alueella sekä virkistystoimintaa/ tapahtumia ikäihmisten parissa yhdessä nuorten kanssa.