Käsityöklubi

 

Hei käsitöistä kiinnostunut yli 16 vuotias, tämä klubi on sinulle. Siis myös aikuiset ovat tervetulleita.

 

Me ollaan Anni Suonnansalo Posiolta ja Elina Paloviita Muhokselta ja me perustimme käsityöklubin samanmielisten kokoontumispaikaksi.

Kokoontumiset toteutetaan ainakin vielä toistaiseksi (koska korona) kokonaan verkossa, käyttäen Teams:ia, YouTube:a ja näitä yhdistyksien kotisivuja.

Tuomme aiheita omista käsitöistämme, autetaan teitä käsityö ongelmissa ja käsitöiden lomassa voidaan toki jutella muitakin asioita. Nyt siis keskeneräiset työt esille ja tekemään niitä yhdessä meidän kanssa tai oppimaan uusia juttuja.

Keskiviikkoisin pidämme live lähetyksiä klo 17-19. Uutta sisältöä lisätään myös tälle sivulle, viikoittain ma-ke. Kaikkiin live kokoontumisiin ei ole pakko osallistua, jokainen oman mielenkiintonsa sekä aikataulujen puitteissa.

Klubi on ilmainen. Tarvikkeet klubilaiset hankkivat itse, ellei muuta sovita.

Ilmoittaudu mukaan SÄHKÖISELLÄ LOMAKKEELLA (alla). Aloitamme keskiviikkona 20.5. ja jatkamme alustavasti ainakin kesäkuun loppuun saakka.


 

Tällä lomakkeella ilmoittaudut Käsityöklubiin.

Sähköpostin tarvitsemme Teams kutsuja varten. Puhelinnumero WhatsApp ryhmää (vapaaehtoinen) ja muuta yhteydenpitoa varten.

*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.