Vapaaehtoistoiminta ja varainhankinta

Teemme yhdistyksessä paljon varanhankintaa toimintamme eteen.

4H-toiminta perustuu toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten joukon yhteistyölle, mikä korostuu varsinkin pienten yhdistysten kohdalla, kuten täällä Posiolla.

Vapaaehtoistoiminnan tapoja on monia. Voi toimia luottamushenkilönä, kerhonohjaajana, leirinohjaajana, isäntäperheenä, unohtamatta varainhankintaan osallistuvia vapaaehtoisia. 

4H-toiminnan pitäminen nykyisellään ja varsinkin sen lisääminen alueellamme on vahvasti sidoksissa vapaaehtoistoimijoihin.

Vuoteen mahtuu monenlaista kampanjaa. Ota osaa talkoo-kampanjoihin, ostamalla 4H-tuotteita tai varainhankinta tuotteiden myyjänä :)

Liity jäseneksi, myös jäsenmaksutuotot ovat varainhankintaamme. Henkilöjäsen vai kannatusjäsen, Jäsenyys välilehdellä kerromme eri vaihtoehdoista.



Valtakunnallisesti

Vapaaehtoisia on luottamushenkilöinä mukana järjestön toiminnassa noin 3 000 henkilöä. Kerhojen ohjaustehtävissä toimii vapaaehtoisina vuosittain yli 3 500 henkilöä. Lisäksi vapaaehtoiset osallistuvat leirien, retkien, kurssien ja tapahtumien järjestämiseen, toimivat yritysohjaajina, vaihtoperheenä kansainvälisessä toiminnassa sekä yhdistysten hallituksissa.

Vapaaehtoistoimijoiden työskentelyedellytysten varmistaminen on 4H-järjestössä ensiarvoisen tärkeää. Se on osa toimihenkilöiden jokapäiväistä työtä.

Tule vapaaehtoiseksi  4h.fi-sivulla kerrotaan tarkemmin erilaisista vapaaehtoistoiminnan rooleista.


Paikallisesti

Posiolla vapaaehtoiset osallistuvat varainhankintakampanjoihin, muodostavat yhdistyksen hallituksen, toimivat kerhonohjaajina tai avustavat kerhoissa asiantuntijoina ammatin tai harrastuksen pohjalta.

Kerhonohjaajat koulutetaan, myös aikuiset. Muihin vapaaehtoistoiminnanmuotoihin saa tukea omasta yhdistyksestä. 

Kaipaamme vapaaehtositoimintaan myös isäntäperheitä kansainväliseen nuorisovaihtoon.


Tahdotko mukaan 4H-VIP - joukkoon?

Mikäli paikallinen vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, voit ilmoittautua suoraan yhdistykseemme. Kätevimmin se käy sähköisellä lomakkeella.